sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Joopa joo :)

Back in Business joo todellakin :D Edellistä kirjoitusta kirjoittaessani ajattelin, että jospa tää treenaaminen siitä lähtisi jo vihdoinkin kulkemaan, mutta kattia kanssa! Eipä se nyt sitten onnistunutkaan, vaikka yritys oli kova..Noh jospa se tästä taas :)

Ollaan oltu tässä syksyn mittaan paljonkin sairaana. Syyskuussa oli lapset kipeenä, mä olin vatsataudissa lokakuussa ja saman taudin sai sitten lapset marraskuussa, että on mennyt ihan sairastellessa koko syksy ja ihan kesästä lähtien. Nyt saisi tulla sellainen vaihe, että kukaan meiän perheestä ei olisi kipeenä nyt ainakaan vähään aikaan niin tää mamma saisi ittensä edes vähän parempaan kuntoon kuin mitä olin kesällä.

Niin ja leikattiinhan multa silmätkin lokakuussa, josta mä oon ollu ihan superonnellinen! Helpottaa uskomattoman paljon elämää, kun ei tarvii enää pelata silmälasien tai piilolinssien kanssa ja meikkaaminenkin on huomattavasti miellyttävämpää. Kuten myös salilla käyminenkin. Kyllä mä taisin kymmenisen vuotta tuosta leikkauksesta haaveilla, mutta en pystyny aiemmin sitä tekemään, kun silmien arvot muuttui välillä. Sitähän suositellaan, että näön pitäisi pysyä samana 1-2 vuotta, jotta leikkaukseen kannattaa mennä. Mä kävin Helsingissä yksityisessä silmäklinikassa ja oon ollut siihen kyllä erittäin tyytyväinen! :)

Mä oon jonkun aikaa tässä miettinyt olisiko musta näyttämään joskus kroppaani ihan kaikelle kansalle. Ajatuksena tekisi mieli viedä kroppa sellaselle tasolle johon sen voisi ehkä joskus saada, mutta onko se mun juttu vai ei. En tiedä, sitä olen tässä pähkällyt. Nyt on tullut uusi naisten sarja "Timanttityttökilpailu", joka kiinnostaisi itseäni enemmän kuin ihan pikku pikku biksuissa keikistely.

Tää kuulostaa Timanttityttö kilpailussa erittäin hyvältä:

Ei bikinejä, ei rusketusvärejä. Kaikki kilpailevat samanlaisin asuin, jotka kuuluvat kisapakettiin (toppi, trikoot/shortsit).

50% pisteitä terveen sporttisen lihaksikkaasta, muttei liian tiukasta vartalosta.
50% pisteitä 4:sta fyysisestä suoritteesta.

Rinnallevetopunnerrus 80% kehonpainolla, toistot.
Maastanosto 120% kehonpainolla, toistot.
Otevoimatesti roikkumalla leuanvetotangosta, max aika.
Keskivartalon voima ns. hooverilla, max aika.

Palkintoina Kohinoor-timantteja.

Hmmm...pistetään mietintämyssyn alle tämä asia ;)

Enai viikolla taas treenataan kovaa!! :)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Back in Business!

Jospa nyt sitten taas alkaisin kirjoittelemaan tännekkin jotain näin pitkästä aikaa! :)

Mähän nyt olin tauolla, kun tuntui ettei mun laihdutusurakka ottanut etenemistä sitten yhtään. Paino on junnannut tosi pitkään ihan samoissa lukemissa ja aloin ihan epäilemään joko taas oon mennyt säästöliekille?! Se on inhottava tilanne, josta ei niin helposti pääse eroon. On ollut aiemminkin ja nyt taas tuntuu olevan ellei syynä nyt sitten ole jotain ihan muuta. Mun olisi siis tarkoitus pudottaa edelleen 6-8 kiloa ja tämän kokoiselle naiselle se on hurja määrä :D Mutta se on paino, jossa olen kokenut olevani parhaimmillani ja jossa tykkään olla. Se on siis mun tavoite. Yläkroppa on ylikunnossa, mutta alakroppa vaatii sitä hurjaa työtä edelleen. Sen takia olenkin nyt enempi keskittynyt aerobisiin tunteihin kuten crossfittiin ja kahvakuulaan.

Mä oon kovasti tykännyt käydä crossfit tunneilla. Viime sunnuntaina tulin käyneeksi siellä jo kolmannen kerran. Ensimmäinen tunti oli tosi rankka ja monipuolinen. Nämä kaks edellistä on ollu vähän iisempiä tunteja, vaikka toki rankkoja on nekin ollut :D Niissä keskityttiin lähinnä enempi lihaksiin. Tulipa sitten penkkipunnerrettua 20 kiloa ihan tosta noin vaan melkein kymmenen vetoa. Oon pystyny käyttämään suht isoja painoa ja uskaltanut niin tehdä. Tosin kiitos tästä edellistä crossfit tuntia! Antoi uskoa siihen, että kyllä mä pystyn tekemään aika paljon.

Nyt oon taas ottanut normaaliin ruokavalioon mukaan dieettiruokavaliota. Se oli musta niin ihanaa, että sitä nyt välillä syödään. Jauhelihaa, kanaa, bataattia, riisiä ja salaattia ja vihanneksia hurjia määriä ja tietenkin iltapalana nää ihanat rahkat :) sinne sitten on heitettu protskua ja mustikkaa tai muuta marjaa sekaan. Ainoo vaan, että en millään pysty lopettamaan leivän syöntiä saatika sitä vähentämään, kun en muutenkaan sitä paljoa syö, mut en mielellään lopettaisi kokonaan. Puuroakaan ei aina jaksa syödä tai sitä rahkaa aamuisin, kun se toimii mulla iltaisin. Aika paljon kuitenkin auttaa se, että vähentää sitä herkuttelua kuten olen tehnytkin ja liikkuu paljon.

 Tämäkin vuosi on mennyt todella hurjaa vauhtia eteenpäin ja kohtahan on jo taas joulu! Siis mihin tämä aika menee! Se menee niin nopeasti, että kohta on jo kesä ja alkaa kauhee stressi, että olenkohan ensi kesään mennessä bikinikunnossa. Mun on oltava, vaihtoehtoja ei ole!

Kyllä mä uskon, että tästä vielä hyvä tulee ;)


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Tauko

Kirjoittelen taas, kunhan pääsen eroon takapakista :) Taukoilen edelleen jonkun aikaa...

torstai 29. elokuuta 2013

Takapakkia

Siitä onkin vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Mietin jopa, että pitäisikö tämä blogi sulkea, kun en millään ehdi tänne mitään kirjoitella. Mutta eipä ne pienet tauot tästä mitään haitanne :)

Mulla on ottanut nyt vähän takapakkia tässä mun treenissä. Mulla on tullut lisäkiloja ihan lyhyen ajan sisällä enkä mä tiedä mistä se voisi johtua. Herkuttelen samalla tavalla kuin ennenkin eli vähän. Toki tässä on kesää ollut, mutta en usko sillä olevan mitään merkitystä omalla kohdallani. En ole oikein koskaan ollut makeanperso millekkään. Enempi suolainen on aina ollut mun mieleen. Treenaan useasti viikossa. Nyt oon ajatellu tehdä enempi aerobista lihasten kasvattelun sijaan, jos vaikka saisin läskiä joskus poiski.

Mulla olisi pudotettavana vielä jopa 8 kiloa, mutta mun tavoitteena onkin se tiputtaa ensi kesään mennessä, joten tän pitäisi olla ihan piece of cake. 

Mä tossa yksi päivä mietin sitä mun ensi kesän porkkanaa, jolla voisin itseni palkita kovasta työstä. Kävi ensi mielessä, että olisi kivaa ostaa jotkut kivat makeat biksut. Pitäähän sitä kroppaa sitten tietenkin esitellä :)

Jotkut vaikka tämmöset!




torstai 1. elokuuta 2013

Nössö mikä nössö

Tässä on nyt tullut vedettyä ihan eri linjaa kuntosalitreenauksessa kuin aiemmin. Mä käytän nytten aika paljon enempi painoja kuin aiemmin. Oon ehkä näin suoraan sanottuna mennyt ihan nössölinjalla, vaikka monelle se ei sitä olisi. Mutta nyt mä oon tehnyt sen verran isoilla painoilla, että polttaa oikein lihaksissa! :D Siis voi jestas sentään! Ja se tuntuu tehoavan tosi hyvin! Ja ihmettelen suuresti, jos ei persaus ja reidet ole kunnossa jo tämän vuoden puolella tätä tahtia. Mä oon nyt tässä jonkin aikaa keskittynyt alavartalon treenaamiseen, kuten olen aiemminkin maininnut, että se tarvitsee todella paljon enempi treeniä kuin ylävartalo. 

Tuntuu vaan olevan tosi tiukassa kaikki rasva just reisissä ja pepussa ja muualta ne lähtee todella paljon helpommin.

Piti ottaa ihan kuvaa kuntosalin pukkarissa :D onneks ei ketään just silloin ilmestynyt paikalle! Siinä on aina riskinsä. Hihii!!!

Onpa nyt sitten laitettu vähän uutta hiuksiinkin. Kävin kampaajalla liukuvärjäämässä kuontaloni. Oli pakko saada jotakin piristykettä siihen mustaan.

Kampaaja oikein innostui laittaa mulle kiharoita värjäyksen jälkeen :D Kunpa itse osaisin tehdä kiharoita tai edes laittaa joskus tukkani nätisti. Kun ei osaa niin ei osaa! Olisi kai sekin taito hyvä harjoitella joskus. Nyt on myös himottanut koittaa geelausta kynsiin, kun ei ole koskaan ollut sellaista. Ne on tässä vielä mietintämyssyn alla, että otanko vaiko en. Katsotaan!

Mulla oli vähän aikaa sitten pepputreenihaaste, jonka suoritin ihan kiitettävin arvosanoin, mutta lupasin silloin itselleni, että kun haaste on tehty niin aion niitä tehdä jatkossakin. No enpä vaan ole tehnyt. Toisaalta kuntosalilla niitä tulee tehtyä kyllä. Tänään alkoi 30 Days AB Challenge. Katsotaan miten selviän siitä! ;)


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Näkyvää tulosta

Kyllä se vaan niin on, että kun vaan jaksaa ja motivaatiota riittää niin alkaa niitä tuloksiakin näkymään! :) 
Mä itse tykkään siitä, että lihakset erottuu ja näkyy sopivammassa määrin ja se näyttää myös hyvältä. Mulle tulee tosi helposti lihasta juuri käsiin, olkapäihin ja selkään ja vielä todella nopeasti, ainakin mielestäni.







Alakroppa taas on yks murheen kryyni :D Mä saan sen kanssa tehdä todella paljon enempi töitä, että alkaa näkymään tulosta, mutta aikaahan mulla on. Nyt mä oon erittäin tyytyväinen, että kädet alkaa kohta näyttämän siltä kuin ne oli vielä v.2010. Saan kadotetut lihakset takaisin!

Jippii! Pienestä se ihminenkin voi ilostua. Hihii :)




 Mun pikku motivaattori kulkee aina mukana. Mp3-soitin <3




torstai 11. heinäkuuta 2013

vinkvink!

Mä olen tässä jonkun aikaa sitten liittynyt HeiaHeia nimiseen nettipalveluun, joka löytyy myös facebookin sovelluksista. Siellä on ollut kiva seurata omia liikkumisia ja urheilusuorituksia, joten voin suositella kaikille ketkä eivät ole vielä sinne liittyneet :)



Tälläinen pikainen postaus asiasta :) Meikäläinen roikkuu vielä hopea tasolla, mutta enköhän jossakin vaiheessa pääsee kultajäseneksi ;)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Treeniä vihdoin

Ihanaa! Mä oon nyt päässyt tällä viikolla peräti kolme kertaa salille! Jee! Mä kävin tiistaina, torstaina ja lauantai-aamusta. Tästä se sitten taas lähtee ja todella toivon, että mä pysyisin nyt terveenä eikä tulisi mitään tauteja. Koko toukokuu ja kesäkuu meni ihan pieleen treenien osalta ja se harmitti. No mutta eipä se maailma siihen kaadu :)

Salilla on ollut todella hiljaista nyt kun on kesä. Kaikki nauttii hyvistä säistä ja mökkeilystä ja mistä vaan mistä tykkää. Sit kun tulee taas syksy niin johan taas täyttyy salit ihmisistä ketkä haluaa saada kesäpöhön pois. Mun pitäisi taas aloitella dieettisyömistä, kun siinä on ollut vähän taukoa...lihaa, kanaa, kalaa, vihanneksia, kasviksia, puuroa, smoothieita...namnam! Olen oikein kaivannut tuota ruokaa paljonkin, vaikka eihän tuo paljoa eroa mun normisyömisestä varsinkin näin kesällä. Eli en mä nytkään epäterveellisesti syö, mutta tuo diettiruokavalio aiheuttaa sen, että kiloja varmasti tippuu tasaiseen tahtiin ja aina oon iloisesti yllättynyt, kun vaa'alla on tullut käytyä :)

Mikä on muuten sun lempparilaite-tai treeni kuntosalilla? Mun ehdottomat suosikit on jalkaprässi, reisilaite, smith ja vatsanrutistuslaite :D En tiedä miksikä tuota jälkimmäistä sanotaan, mutta tuo ainakin kertoo sen, mihin se vaikuttaa. Jalkaprässissä mulla on ollut painona yleensä 70 kiloa, mutta eilen yllätin itseni tekemällä sen 100 kilon painolla. Mä tiedän, että pystyisin tosta parempaan, jos joku olisi kyttimässä mun suoritusta, mutta tuo on mun mielestä jo ihan hyvä. Ja kyllä, reisissä tuntuu! Tykkään myös siis reisilaitteesta "Leg Extension" sekä tuosta vatsanrutistuslaitteesta :D Koska mun yläkroppa kehittyy paljon nopeammin kuin alakroppa niin mun on tehtävä enemmän töitä alakropan kanssa kuin yläkropan. Eli reidet, peppu ja vatsa. Ne on mun ikuisuusongelmakohdat ollu jo pitkään.




Huomenna alkaa uusi treeniviikko, sitä odotellessa :)

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Voihan kiukunpuuska

Näinhän siinä sitten taas kävi, että oon taas kipeä. Tai oon siitä kyllä jo pikku hiljaa parantumassa. Viime torstaina tulin kipeäksi ja juuri sopivasti juhannukseksi ja kipeäksi tuli myös lapset. Voi että mua otti päähän! :/ Että juuri juhannuksena ja se, että salitreenit menee taas ihan sanonko mistä ärrimur! ja tietenkin eniten se, että lapset oli niin pipinä...

Mun piti periaatteessa olla tavoitepainossa juhannukseen mennessä, mutta eipä se oikein onnistunut. Noh, mulla onkin tavoitteena olla kuosissa vuoden päästä, joten no panic. Kyllä tässä ihan hyvin ehtii vielä :) Mutta toki harmittaa, että TAAS menee treenit huonosti, kun oli jo pitkä tauko toukokuussa.

Jospa tämä tästä ja alkaa kohta taas treenit kulkemaan tai toivotaan ainakin näin!! :D Välillä vaan tulee olo, että motivaatio on ihan täysin hukassa ja on aina kova työ saada se takaisin. Se mistä mä huomaan motivaation kadonneeni oli se, että otin muutaman palasen Geishaa kahvin kanssa tänään :P

Mut aijai, oli hyvää!!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Pikatreeni

No niin, nyt mä vihdoinkin olen saamassa aikaiseksi kirjoitella postausta kiireisen pienen vauvan äidin treenistä :) Itselläkin on niin kovin kiire tai siltä ainakin tuntuu, etten sen takia ole aikaisemmin päässyt tätä tekemään. Kovasti yritin miettiä sellaisia liikkeitä mitkä olisi just hyviä vähän aikaa sitten synnyttäneelle äidille ja mä itse suosisin näitä liikkeitä, jotka vahvistaa syviä vatsalihaksia ja keskivartaloa.




Alkulämmittelynä 1 minuutin ajan haarahyppyjä. Saadaan pientä sykettä ja lämpöä.
(huom! Hyppyjä ei kannata tehdä, jos lantionpohjalihakset eivät ole palautuneet! Tässä käy ihan hyvin venyttelykin)


Aluksi vatsalihasliikkeitä jalat ilmassa 20kpl, jonka jälkeen pysähdy niin, että ylävartalo ja jalat on ilmassa. Vedä napaa selkärankaa kohti muutaman sekunnin ajan.

Kyykkyjä 20 kpl niin, että et nouse kokonaan ylös vaan teet pientä liikettä. Peppu taaksepäin työnnettynä ja selkä suorana. Tämän pitää tuntua reisissä. Älä nojaa käsillä polviin.

Peruspunnerruksia 20 kpl.

Lankku varpaiden varassa. Pidä asento niin pitkään kuin pystyt. Sen jälkeen vielä nosta jalkoja vuorotellen irti sivuille. 

Lopuksi kylkilankku ja jalan nosto. Pidä asento niin pitkään kuin pystyt. Toista toiselle puolelle.


Ja jos voimia riittää niin treenin voi tehdä heti uudestaan toisen kerran. Itse tekisin tämän vaikka joka toinen päivä, kun kuitenkin tämä vie vain pienen hetken ja tekee hyvää koko kropalle. Olisi kivaa saada palautetta tästä, joten rohkeasti kommenttia :)

Ja ei muuta kuin treenailemaan!! :)



perjantai 14. kesäkuuta 2013

Voihan kiinteytys!

Kävin tänään Kiinteytys -tunnilla. En ollut aiemmin käynyt sellaisella ja ajattelin koittaa millainen se sitten on. Noh, mä jotenkin kuvittelin, että se olisi ollut suht helppo ja iisibiisi homma, mut se oli kaikkea muuta :D siis oli aivan mielettömän tehokas tunti, että oksat pois! Sen tunnin vetäjä oli oikein natsityylillä koko ajan. Piti huolen, että kaikki teki liikkeet oikein ja tuli viereen neuvomaan, jos oli tarvetta. Mut kuitenkin miii laik! Tunti tuntui tehokkaasti pepussa, vatsassa ja reisissä. Sinne on pakko päästä uudestaan! Tästäkin rehkimisestä mun naama oli jälleen tulipunainen, kuten oli CrossFit tunnin jälkeenkin. Tietää ainakin, että on tullut tehtyä!!
Siellä on käytävä uudestaan kuten myös CrossFitissäkin...läskiä kun pitää saada pois niin kyllä se näillä lähtee tietenkään kuntosalitreeniä unohtamatta.

Ai niin hihii, kun odottelin kiinteytys-tunnille pääsyä niin joku mies kysyi siinä multa, että " käyks mä usein täällä?" :D no vastasin siihen, mut jotenkin se oli niin koomista, kun ton mieltää sellaseks iskulauseeks..onneks pystyin pitää pokkaa yllä..kaikenmoista...

Ja mun tämän hetkiseen heikkouteen :p nimittäin Dubbla Choklad Flarn keksit!!! Aijaijai kun on hyviä! Pitihän sellainen nauttia tossa iltapalana kahvin kanssa! :p ostettiin iso paketti niitä esikoisen synttäreille ja mä totaalisesti jäin noihin koukkuun. Suosittelen!!


Sain tuossa pientä vinkkiä postaukseen, jota olen tässä miettinyt millainen se voisi olla. Eli alle puolivuotiaan kiireisen äidin 15 minuutin treeni :) Katsotaan mitä saan aikaiseksi.

Mukavaa viikonloppua!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Mahtifiilis!

Lihakset tykkää! Kroppa tykkää! Minä tykkään! Lapset tykkää! Mies tykkää! Kaikki tykkää!! :D Hihii, mä siis pääsin vihdoinkin taas melkeinpä kuukauden tauon jälkeen salilla käymään tänään ja oli aivan mahtifiilis! Niin kauan odotin, että jospa sinne jo pääsis ja pääsin! Se piristää jo mieltäkin niin paljon, kun pääsee treenailee ja saa sitä omaa aikaa. Sitä jaksaa sitten erilailla arkeakin...

Tuli otettua ihan kuvaakin itsestäni ennen salille lähtöä. Hommaa on kropassa vielä vaikka kuinka paljon, mut en mä ihan toivoton tapaus ole :) Kun tammikuussa 2013 on synnyttänyt nuorimmaisen niin aika nopsaa sitä on päästy suht hyvään kuosiin. Vatsanseudulla on vielä löysää ja sellasta pömppistä mitä on varmasti kaikilla synnynttäneillä ja tietenkin mitä enemmän lapsia sen enemmän on löysää ja on ehkä vaikeampi päästä siitä eroon. Oon huomannut, että tokan lapsen syntymän jälkeen on vaikeampi saada vatsa litteäksi. Se pömppis tuntuu vaan siinä olevan, teki mitä tahansa :D Mutta mun tavoitteena on nyt päästä hyvään kuntoon kesäksi 2014, joten on tässä onneksi vuosi armon aikaa :)


Päätin myös laittaa itselleni tiukemman tavoitteen painon suhteen. Aiemman tavoitteen mukaan painoa pitäisi tiputtaa 6-7 kiloa, mutta mä aion tiputtaa enemmän, ainakin 10 kiloa. Mutta kuitenkin niin, että on lihasta ja paljon. Sellasta kivaa muotoa ja rasvaa olis vähempi.

Koska keittiöremonttikin valmistui niin, että kokkaus onnistuu, niin pääsen taas syömään lounaaksi ihanaa uunilohta ja kasviksia, nam nam!! :P se jos mikä on täyttävä ruoka. Myönnettäköön, että on tullut syötyä makeeta vähän liikaakin. Oli esikoisen synttärit viime viikolla niin tulihan sitä sitten leivottua vaikka mitä. Mansikkakakkua, kinkkuhyrriä, italialaisia jauhelihamuffinsseja ja lisäksi oli keksejä iso paketti yms. Mä oon sitä mieltä, että kyllä kesällä saa nauttia vaikka sen jäätelön tai kaks :) Magnum upposi viime viikolla kitusiin :P



Mä olen tilannut tässä jonkin aikaa FitBody lehteä. Niitä on muistaakseni tullut jotain 6kpl tällä hetkellä ja harmittaa tosi paljon, että en ole ehtinyt niihin juuri perehtymään :/ Jos mä ehtisin niitä joskus lukemaan niin se olisi vasta sitten, kun lapset on menny nukkumaan, mutta aina mä teen jotakin muuta :D Nytkin olisi hyvää aikaa lukasta niitä, mutta ei vaan oo sellasta oloa nyt, että jaksaisin lukea. 

On ollut kuitenkin aivan huikeeta huomata, että kyseisessä lehdessä on monia Fitness-naisia, jotka on oikeasti taskuvenuksen kokoisia mininaisia!! :) Lyhyin johon olen törmännyt on 154cm ja olen itse samanpituinen!! Kun oon aina ajatellut, että ei näin pienikokoinen voi osallistua esimerkiksi kisoihin tai että se ei ole mitään et pitää olla pitkä! Kyllä lyhytkin voi olla seksikäs ja kaunis kropaltaan, kun on nähnyt vaivaa sen eteen.

Jotenkin oma ajatusmaailma on muuttunut tuon lehden myötä aivan tyystin. Tykkään myös paljon Jutan kirjoittamista tekstistä, joita on joka lehdessä. Sekä kuvista, joissa näkyy miten jokin liike tehdään vaikkapa salilla.


Kannessa Maija Kivelä, 154cm :)




maanantai 3. kesäkuuta 2013

Tauolla...

Pahoittelen, etten ole tänne juuri mitään vähään aikaan kirjoitellut. Keittiöremppa vie paljon aikaa ja se kestää vielä hetken aikaa ja sit se on vihdoin valmis ja pääsen tänne enempi kirjoittelee :)

Pääsen sitten myös taas käymään salilla, kun siinäkin on ollut taukoa. Lähinnä kaksi viikkoa kestäneen flunssankin takia. Jospa tää tästä helpottaa! :)


Tää yllä oleva kuva esittää kahta kahvikuppia ja kahvipapuja :) Oli niin maino et oli pakko laittaa tähän.


torstai 16. toukokuuta 2013

Treenimusiikki

     Mun ehdoton ykkönen treenimusiikiksi on trance. On ollut jo muutaman vuoden. Mikään muu ei kelpaa, vaikka toki tykkään kuunnella myös muunkin genren musiikkia. Mä oon ollut myös todella pitkään sitä mieltä, että hyvä treenimusiikki lisää treenimieltä ja buustia. Jos ei ole hyvää musiikkia ei mistään tule yhtään mitään. Näin se vaan on :D

     Välillä mp3-soitin on unohtunut kotiin niin tietäähän sen ettei treenit kulje sitten samalla tavalla. Se on vähän sama kuin, että kännykkä jäisi kotiin ja huomaat sen vasta työpaikalla. Voi sitä ahdistuksen määrää :D hihii, näinkin on välillä käynyt itsellä ja aivan varmasti monella muullakin...

Mulla on ollut jo monta vuotta haaveena päästä Amsterdamiin Sensation White -bileisiin ja elättelen edelleen toiveita sinne pääsystä. Mutta on ollut kaikenlaista tässä, että se ei ole ollut mahdollista. Hyvä ystäväni kävi siellä muutama vuosi sitten ja mä olin tietenkin kateudesta vihreä! :D Siellä oli ollut superkivaa ja mä haluaisin ehdottomasti myös kokea sen fiiliksen mitä siellä on. Hyvää musiikkia ja maailman parhaimmat dj:t ja paljon ihmisiä ja erilaista pyrotekniikkaa. Ah, sitä sitä!! Se olisi myös kiva viikonloppureissu siinä ohella. Voisi shoppailla ja olla vaan. Tykkään siis matkustaa ja aikaisemmin sitä teinkin, nyt se on jäänyt vähemmälle. Ehkäpä asia korjaantuu tässä vielä :)

Laitan tähän vielä muutaman kestolempparibiisini, joihin mä en kyllästy koskaan <3




Nauttikaahan kesästä!! :)







tiistai 14. toukokuuta 2013

Jes jes jes! Mission completed!

      Eli siis mullahan oli itselläni haasteena tehdä kyykkyjä ja lopuksi niitä tehdään 250kpl yhteen menoon. Tänään sain tehtyä tuon urakan loppuun ja nyt on selvitty hengissä tuosta 250 kpl kyykyistä!! jes ihanaa eikä ole myöskään enää stressiä niiden tekemisestä, koska oli välillä hankalaa löytää aikaa niiden tekemiselle. Tosin eihän tuossa nyt mene kuin muutama hassu minuutti, mutta silti. On nuo mukulat ja menossa oleva keittiöremontti...

     Meinaan kyllä ottaa ihan tavaksi tehdä kyykkyjä aina silloin tällöin pienemmällä määrällä kerrallaan ja vaikka isommalla painolla. Luulisi tätä vauhtia persuksen ja reisien näyttävän paremmalta ja ihmettelen jos ei ole mitään vaikutusta kroppaan.

     Jooh, ei mulla muuta tällä kertaa. Oli pakko tulla kertoo tää :)





sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Crossfit neitsyys viety!

     Hihii, nyt on sitten tämänkin naisen crossfit neitsyys viety, kun pääsin vihdoinkin ekaa kertaa sellaiselle tunnille! Miksi vihdoinkin?  no koska, se tunti on aina ihan täynnä eli se on aika suosittu ja nyt mä ymmärrän miksi. Siinä tulee myös ihan mieletön hiki! Kestävyys on sellainen laji, jota pitäisi harjoitella enemmänkin ja mä luulen, että tuolta sitä ainakin saa, jos sinne aina joskus pääsisi. Täytyy sanoa, että kyllä mä ihastuin tuohon tuntiin. On rankempi kuin kahvakuulatunti, jossa olen muutaman kerran käynyt. Voi olla, että huomenna taas tuntuu kropassa, kun todennäköisesti on taas löytynyt uusia lihaksia sieltä jostakin niinkuin aina käy, kun on tehnyt jotakin uutta :)

     Tosiaan mä olin ihan punainen naamastani sen tunnin aikana ja vielä pitkäänkin sen jälkeen. Sama mulla tapahtuu saunassakin ja kaikessa missä tulee todella lämmin. Mistä se johtuu? Oon aina miettinyt sitä. Jos joku tietää syyn niin saa luvan sen mulle kertoa! :D

     Tänään on myös ollut Äitienpäivä. Sain lapsilta äitienpäiväonnittelut ja aamupalan. Kahvia ja puuroa :) Tälläistä aamupalaa on syöty jo jonkun aikaa ja löysinkin tuossa itselleni lempparipuuron, Nallen Kaura&Ruis-puuro <3 namnam! Hienosti on myös paino tippunut alaspäin ja kohti parempaa mennää koko ajan ja ehkä mä saan vielä sen mun ihannekropan, josta mä jaksan koko ajan toitottaa :D

     Tämmöinen fiilis mulle jäi tämän päiväisen tunnin jälkeen :D






keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Pitkästä aikaa

On vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi käynyt täällä kirjoittelemassa ja pahoitteluni siitä. On ollut kaikennäköstä tässä ettei ole ehtinyt ja varmaan suurin syy onkin meidän juuri aloitettu keittiöremontti. En ole pahemmin päässyt edes salillekkaan ja sekös on mua harmittanut kovasti :`( Mutta pakko se on vaan tehdä näin, että keittiö valmistuu ja salillehan kerkiää kyllä sitten...tänään olisi sinne tarkoitus vihdoin mennä :)

    Ja onhan mulla ollut tuo mun oma kyykkyhaasteeni, joka on mulla edelleen työn alla ja alkaa kohta lähennellä loppuaan. Välillä on ollut päiviä ettei ole kerinnyt niitä kyykkyjä tekemään ja ne onkin pitänyt tehdä sitten heti, kun on vaan pystynyt jopa iltamyöhään ennen nukkumaan menoa. Eilenkin tein niitä 190 kpl. Tällä kertaa ilman painoja, mutta kyllä se vaan tuntuu! Mutta on ollut kiva huomata, että vaikka toi määrä kuulostaa ehkä hurjalta niin kyllä se vaan koko ajan helpommaksi menee nuo tehdä. Silloin, kun aloitin ekan kerran tekemällä hurjat 50kpl, niin jo heti alussa tuli fiilis, et miten voi olla mahdollista tehdä sen 250kpl et mä kuolen yrittäessäni?!
Kyllä mä vaan uskon, että se on mahdollista! :D

    Huomasin myös tuossa yksi päivä, että mulla alkaa jo vihdoinkin taas hauislihakset näkymään käsistä!! Jee!! Se oli ihana fiilis ja vaikka en ole kauaa tässä salilla käynytkään sitten kuopuksen tammikuisen syntymän jälkeen niin kyllä mulla vaan nopeasti ne lihakset käsiin taas muotoutuu. Mulla on kova usko siihen, että olen aivan varmasti bikinikunnossa kesällä 2014. Iso ongelma on ollut lähinnä enemmänkin alakropan kanssa. Pitäisi saada peppu ja jalat hyvään kuntoon. Olin muutama vuosi sitten vähän tuhdimmassa kunnossa, ylipainoa oli reippaat 20 kiloa ja varsinkin näin pienikokoiselle naiselle se on hurja määrä! Onneksi vaan joskus tein sen päätöksen, että aloin käymään siellä salilla ja hirveällä kiukulla sainkin ne ylimääräiset läskit sitten pois. Kyllä siihen melkein se vuosi taisi mennä. Oon aina ajatellut, että liian nopeasti ei saa laihduttaa, koska muuten ne tulee nopesti takaisinkin. Raskauskiloja taitaa olla vielä 5-6 kiloa, joista pitäisi päästä eroon sekä haluan myös pudottaa vielä lisää, jotta pääsen siihen mun omaan tavoitepainoon.

   On ainakin ihan hyvällä mallilla tämä meikäläisen "kroppaprojekti" :D





keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

250 häämöttää!!

Otin tässä itselleni pienen haasteen, jonka mieheni jostakin löysi ja mainosti sitä sitten mulle. Mä kun valitan koko ajan mun läskeistäni ja kaikesta ja että haluan nopeasti laihtua ja olla mahdollisimman pian sutjakassa kunnossa. Noh, hän sitten muisti yhden kyykkyharjoituksen, johon oli joskus törmännyt ja kaivoi sen jostakin. Eli kyykkyharjoituksessa tehdään tietty määrä kyykkyjä melkein joka päivä kuukauden ajan ja lopuksi niitä tehdäänkin sitten peräti 250 kappaletta! :p Se kuulostaa ihan hurjalta ja mielenkiintoiselta määrältä, mutta mä ajattelin, että minäpäs koitan pystynkö siihen ja ainakin ihan hyvin on tähän saakka lähtenyt käyntiin! Taisin aloittaa tämän reilu viikko sitten. Tässä ihan todistusaineistoa tältä illalta :D Painona mulla oli olkapäillä 13 kiloinen nappula, joka samalla kannusti äitiään urakassa. Tein tuon heti, kun pääsin salilta kotiin. Ei muuta, kuin nappula olalle ja menoks! :D




Hieman arveluttaa miten sitä selviää sitten 250 kyykystä, koska nuo tämän päivän 105 kyykkyä aiheutti sellaisen tuskan hien päälle. Mutta mä uskon siihen, että mä onnistun!! Ei siinä voi epäonnistua, ei saa!

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Haasteessa mukana

Niin tosiaan, enpä ole yhdestä aiheesta vielä tänne kirjoitellut joten voisinpa sen tehdä nyt :) eli maaliskuussa lähdettiin tyttöporukan kanssa facebookissa BodyCampin järjestämään Lady power haasteeseen ja tässä on nyt kuukausi vierähtänyt siitä, kun se aloitettiin. Haasteeseen piti hakea ja me pääsimme siihen. En kyllä yhtään epäillyt etteikö oltaisi siihen päästy :D Saatiin sieltä harjoitusohjelmat ja ruokavaliot ja niitä tässä on nyt siis noudatettu.

Ihan hyvin on ainakin toistaiseksi mennyt. Painoa on tippunut ja syöminen on terveellistä ja aika vähäistäkin. Mä en ole ihan noudattanut ohjetta 100%, koska huushollista löytyy tissitakiainen <3, joten senkin takia on syötävä kunnolla, mutta silti terveellisesti. Huomasin, että jos noudatan sitä niinkuin ruokavaliossa sanotaan niin näen vähän nälkää siinä eikä se ole hyvä mun tilanteessa vielä. Herkuille on ehdoton nou nou, mutta sallin itselleni joskus jotakin pientä hyvää. Leivoin viikonloppuna ekaa kertaa eläessäni suklaabrownieita ja pitihän sitä vähän maistaa. Harmi, kun en ottanut kuvaa niistä, mutta ne onnistui tosi hyvin!

p.s. viime lauantaina oli kyllä mahti kivaa ja kyllähän siellä soi se ihana biisi! ;) Kiitos mukana olleille <3

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kohta kivaa tiedossa! :)


Nimittäin lauantaina on kaapelitehtaalla taas Whiteout bileet, jossa olin ystäväni kanssa viime vuonna ja nyt ollaan sinne taas menossa- Mukaan liittyy myös siskoni. Mä odotan niiiiin innolla tota päivää ettei oo tosikaan!! Perjantaina siellä olisi soittanut Dash Berlin, mutta mennään lauantaina katsomaan Paul van Dykiä, joka on sen päivän isoin tähti. Miten voikaan niin paljon rakastaa tätä musiikkia :p Mä aion tanssia aamuun asti!

Paul van Dyk - for an Angel Tämä oon yksi Paul van Dykin ykkösbiisejä ja kovasti toivon, että tämä siellä soisi <3

Tule lauantai tule!!

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Lähtötilanne 16.3.13




Muutama ylimääräinen kilo pois ja timmiyttä ja lihasta lisää :) Olen niin malttamaton tässä mun projektissa, että tahtoisi olla jo kunnossa, mutta hiljaa hyvä tulee ;)

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Tästä se sitten lähtee!

Näin siinä sitten kävi, että tuli tehtyä itelleen blogi. Enpä olisi uskonut, että sekin päivä joskus koittaa :D
Mä aina joskus ihmettelin et mikä ihmeen blogi et mitä ihmettä se on....miks ihmiset tekee sitä. Sitten kun se alkoi selviämään niin aattelin vaan et se on hyvä jos on aikaa sellasta tehdä. Mullakin riittää kädet täynnä töitä kahden pienen lapsen kanssa, jotka tahtovat äitinsä huomiota ihan koko ajan ja mä tykkään siitä. Että kauhean usein tänne ei ehdi, mutta aina silloin tällöin.

Niin ja tosiaan miksi blogini nimi on Babyporkkana. Mä halusin yhdistää nimeen mun vauvat ja kuntosaliharrastukseni eli asetan itselleni "porkkanoita", jotta pääsen siihen haluamaani kuntoon. Se mitä ne porkkanat on, ei ole vielä mitään tietoa. Sitten, kun tiedän mitä ne on voin niistä tänne kirjoitella :)

Mä tosiaan aion kirjoittaa tänne kaikesta, myöskin mun tiestäni parempaan ja timmimpään kuntoon. Kun nyt on nuo muksut tehty, voin alkaa ihan tosissani tsemppaamaan, jotta pääsisin bikinikuntoon ensi vuodelle eli 2014 kesälle. Mä todellakin toivon, että onnistun tavoitteessani, koska se on ollut mun haaveeni jo tosi pitkään. Jää nähtäväksi miten käy tän naisen :)